14
MAR
16.00
P21 (2001-2003), P21 Länsirannikko 2. divisioona

Kaarinan Karhut - SB Naantali   2 - 3

Oripään liikuntahalli

Päivän toisen pelin vastustaja oli Kaarinan Karhut. Tiedossa oli että Karhut on urheilullinen ja tasainen jengi, jonka heikkoudet löytyvät lajitaitojen puolelta.

Kuten ensimmäisessä pelissäkin, hallitsimme palloa ja pääsimme vastustajan yllättävän korkean karvauksen altakin pois hyvin. Mutta kuten niin usein ennenkin, vastustaja aloitti maalinteon. Meidän tasoittava osuma tuli reilu minuuttia myöhemmin. Maalinteko, tarkemmin sanottuna viimeistelemisen taso, oli edelleen täysin onnetonta. Erä päättyi 1-1 lukemiin.

Toiseen erään Karhut oli vaihtanut taktiikkaa ja peli muuttui meidän kannalta entistä tuskaisemmaksi vastustajan parkkeeratessa "bussin" oman maalin eteen. Pallonhallinta oli totaalisesti meidän hallussa, mutta vastustajan matalan blokin takia peli pyöri laidoilla, eikä parhaisiin sektoreihin päästy juuri ollenkaan. Vastustaja pääsi hyvien peittojen jälkeen muutaman kerran vaarallisiin vastaiskuihin, mutta vältyimme takaiskuilta veskarimme esittäessä paraatitorjuntoja. Vasta ylivoimalla Karhut rohkaistui taas pelaamaan, mutta onnistuimme pallonriistosta iskemään AV-maalin ja tämä passivoi vastustajaa vielä entisestään. Kolmas maali syntyi hienon yksilösuorituksen päätteeksi. Erä päättyi näihin lukemiin.

Kolmas erä oli pääosin sitä samaa mitä toinen eräkin. Vastustaja pelasi uhrautuvasti blokaten lähes kaiken. Tuskastuneen Naantalilaisryhmän tuskaa lisäsi Karhujen vastaiskusta tekemä kavennus erän puolivälin tienoilla. Pelin lopussa Karhut haki tasoitusta ilman maalivahtia, siinä kuitenkaan onnistumatta. Loppusummeri ja LT 3-2.

Voitto vähämaalisesta pelistä ja osoitus siitä, että salibandya voi pelata monella eri tavalla. Taktisesti hieno suoritus Karhujen valmennukselta Oripään minikaukalossa.


Tilastot
Kaarinan Karhut

2 - 3

1 - 10 - 21 - 0

Joukkueen ajankohtaiset ottelut

Ei otteluita
Ottelulista