1
HEL
12.00
Naiset, Suomisarja

SB Naantali Naantali - O2-Jyväskylä II  3 - 4

Jyväskylä, Liikuntakeskus Buugi

Edustus Jyväskylässä vs O2

Bussilla 6.30 Naantalista kohden Buugia.

Paula Korhosen jalka ei ollut riittävässä kunnossa Tampereen pelin jälkeen, viime hetken muutoksella Mia Suominen maaliin. Edustus aloitti ottelun vahvasti ja vaikka erän lopulla Jyväskylä meni maaliin edelle niin seuraavasta aloituksesta Micaela Sirola voitti ja eteni suoraan kohden maalia ja tarkka alakulma 3 sek. myöhemmin josta mentiin 1-1 tauolle. Aiemmin erässä Naantali oli jo sisätolppaa kolistanut.

Myös toinen erä oli vahvaa hyvää peliä Naantalilta. Jasmin Ruusolan maali oli erän ainoa ja 2-1 Naantalin johdossa kolmanteen. Lotta Paijakin teki upean maalin maalin takaa eteen ja rystyllä yläpesään, peli oli kuitenkin juuri vihelletty poikki rikkeen seurauksena. Tuomarien linja ja taso täällä ylittää Tampereen vastaavan monin verroin!

Jyväskylä tuli kolmanteen kovalla prässillä ja otti kahdella ylhäältä. Pääsimme kuitenkin ylivoimalle joka käytettiin pikaisesti hyväksi 3-1. Ei kuitenkaan riittänyt, meidän jalka ei enää kulkenut kahden ekan tahtiin ja vastus lisäsi höökää. Väkisin tulivat takaa tasoihin ja maalilla ohi. Loppulukemat siis jyväskylälle. Tappiosta huolimatta meidän neljän pakisto Kallio, Laine, Saurama ja Saurama pelasi vahvaa ja varmaa peliä. Olivia erityisesti nousi ihan uudelle tasolle!



T jOjO