SB Naantalilla oli viime pelikauden lopussa yli 300 salibandylisenssiä pelaajille ja toimihenkilöille. Seuran junioritoiminta tarjoaa liikkumista yli 200 lapselle ja nuorelle. Nuoret pyritään pitämään harrastuksen piirissä huolimatta drop-out ilmiöstä tekemällä yhteistyötä naapuriseurojen kanssa. Alkavalla kaudella SB Naantalilla onkin yhteisjoukkue kahdessa poikien ikäluokassa.
SB Naantalilla on tällä kaudella juniorijoukkueita 13 eri ikäluokassa. Lisäksi Perhesählyyn voivat osallistua aivan pienimmät naperot yhdessä vanhempiensa kanssa.
Juniorien ikäluokan numero kertoo nuorten ikävuodet eli esimerkiksi T10-joukkue on tarkoitettu tällä pelikaudella 2016-2017-syntyneille tytöille (tai nuoremmille). Tarkempi luettelo juniorien ikäluokista tällä pelikaudella on tekstin lopussa.
Tyttöjen ikäluokkia on seurassa viisi. Vanhimman ikäluokan joukkue on T16 ja nuorin T8. Siinä välissä ovat T14, T12 ja T10. Näistä erityisesti T14 on melko vähäisellä pelaajamäärällä, joten kiinnostuneille pelaajille on tilaa joukkueessa.
Poikien puolella ikäluokkia on kahdeksan. Vanhin ikäluokka on P16 ja nuorin P8/P7. Välissä on ikäluokka jokaiselle vuodelle pois lukien P15, jota seurasta ei löydy. Kahdessa vanhimmassa ikäluokassa joukkue on yhteisjoukkue naapuriseuran kanssa. P16 osalta yhteistyökumppani on Nousiaisten Ryhti ja P14 ikäisissä SBS Masku. Kuvissamme esiintyvä joukkue on P12. Nuorimmassa päässä uuden P6 joukkueen perustaminen vaikuttaa mahdolliselta, jos riittävä määrä toimihenkilöitä löytyy joukkuetta pyörittämään.
Valtaosaan juniorijoukkueista voidaan ottaa uusia pelaajia. Jos liittyminen kiinnostaa, niin ota yhteys sopivan joukkueen valmentajaan tai joukkueenjohtajaan. Yhteystiedot löydät joukkueen omalta nettisivulta www.sbnaantali.fi –sivustolta yläpalkin Tytöt Pojat -luetteloista. Klikkaa toimihenkilön kuvaa joukkueen sivulla, niin näet yhteystiedot.
Tervetuloa säbäämään uudelle pelikaudelle entiset ja uudet pelurit!
Salibandyliiton kilpailusääntöjen määrittämät juniorien ikäluokat pelikaudelle 2025 - 2026.
Pojat:
P22-juniorit, johon kuuluvat vuosina 2004–2006 syntyneet pelaajat
P19-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2007 syntyneet pelaajat
P18-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2008 syntyneet pelaajat
P17-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2009 syntyneet pelaajat
P16-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2010 syntyneet pelaajat
P15-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2011 syntyneet pelaajat
P14-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2012 syntyneet pelaajat
P13-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2013 syntyneet pelaajat
P12-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2014 syntyneet pelaajat
P11-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2015 syntyneet pelaajat
P10-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2016 syntyneet pelaajat
P9-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2017 syntyneet pelaajat
P8-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2018 syntyneet pelaajat
P7-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2019 syntyneet pelaajat
P6-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2020 tai myöhemmin syntyneet pelaajat
Tytöt:
T21-juniorit, johon kuuluvat vuosina 2005–2007 syntyneet pelaajat
T18-juniorit, johon kuuluvat vuosina 2008–2009 syntyneet pelaajat
T16-juniorit, johon kuuluvat vuosina 2010–2011 syntyneet pelaajat
T14-juniorit, johon kuuluvat vuosina 2012–2013 syntyneet pelaajat
T12-juniorit, johon kuuluvat vuosina 2014–2015 syntyneet pelaajat
T10-juniorit, johon kuuluvat vuosina 2016–2017 syntyneet pelaajat
T8-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2018 syntyneet pelaajat
T7-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2019 syntyneet pelaajat
T6-juniorit, johon kuuluvat vuonna 2020 tai myöhemmin syntyneet pelaajat
(kuvat Heli Hankkila)
24.09.2025 14.21 | Peli-iloa ja hikeä – SB Naantalin juniorijoukkueet esillä |
23.09.2025 15.34 | Seurapaitapäivä 23.9.2025 |
22.09.2025 20.08 | Salibandy Naantali ry sääntömääräinen vuosikokous 7.10.2025 kello 18:00 |
10.08.2025 22.39 | P13 pronssille Mestareiden Cupissa |
07.08.2025 20.49 | P12 hopealle Mestareiden Cupissa |
28.05.2025 11.12 | Kiitos Jarse! |